Kasvattaja

Olen Elina Päiväniemi ja asun nykyään Oulussa portugalinvesikoirien, Pipsan ja Ninjan kanssa.

Ensimmäisen koirani eli mäyräkoira Patun sain 5-vuotiaana. Patu oli komea ja viisas uros, joka eli 14-vuoden kypsään ikään. Opiskelurientojen ja ulkomailla asumisen jälkeen vuonna 2007 oli sitten sopiva elämänvaihe ottaa uusi koira; Pipsa. Ja kun rotuvalinta osui oikeaan ja Pipsa oli terve ja sopivaluonteinen narttu, tehtiin Pipsalla pennut ja siitä minulle jäi itselle toinenkin narttu; Ninja.

Koiraharrastuksesta sen verran, että tärkeintä minulle on aina ollut koiran kanssa tekeminen ja oleminen. Koirat ovat aina kun mahdollista mukana ja harrastukset ovat sellaisia, josta koira nauttii. Aluksi kävimme koirakoulun ja nykyään harrastamme agilityä. Luonnossa liikkuminen on mukavaa ja jäljestämistäkin olemme kokeilleet. Pyrin pitämään koiria irti aina kun mahdollista ja järjestämään paljon "koiratreffejä". Ja tarvitseeko edes sanoa, että tämänrotuiset koirat pitävät erityisesti vedestä... :) Olen myös ahkera lukemaan alan kirjallisuutta koulutuksesta, ruokinnasta, terveydestä jne.

Ensimmäistä pentuetta suunniteltaessa ja tehtäessä olin onnekas, sillä meillä oli taustajoukoissa uroksen omistajat, jotka ovat kokeneita portugalinvesikoiran kasvattajia. Iso kiitos siis yhteistyöstä Kennel Konkkaronkalle ja Tassuttelijalle!